In English
   
 

 

Sisustusarkkitehtitoimisto Hanni Koroma

 

   
 

 

 

Sisustusarkkitehti ja taiteen maisteri Hanni Koroma valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun osastolta vuonna 1996. Oman toimiston hän perusti vuonna 1997. Hanni Koroma on suunnitellut yli sata julkista tilaa sekä yksityisasuntoa Suomessa ja ulkomailla. Työssään hän yhdistää taidokkaasti funktionaalisuuden ja estetiikan arvot ajattomiksi kokonaisuuksiksi.

Projekteja

Helsingin Sanomien ja Ornamon järjestämään Muotoiluvuosi 2005 -tapahtumaan Hanni Koroma suunnitteli mittavan installaatiokokonaisuuden. Vuonna 2006 hän osallistui kutsunäyttelyyn "Paperilla" Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa Tampereella. 2007 hän piti yksityisnäyttelyn Galleria Grappossa, Helsingissä.

Vuonna 2005 Koroma sai toisen palkinnon Firenzen kansainvälisessä nykytaiteen biennaalissa käsitetaideteoksellaan "Touched". Teoksen ytimen muodostavat näkyvissä olevat sivut, sylinsä avaavat taskukirjat, joiden tarinat on sommiteltu metallista työstettyyn kaksipuoliseen kehikkoon.

NÄYTTELYITÄ
 
  • "Morsiamen huone", Pellavaloukku
    Hämeenkoski, 12.5 - 12.8.2007


Kuva: Tuomas Pulliainen

  • "Hidas kosketus", Galleria Grappo, Helsinki, 12.1.-1.2.2007


Vieraskirja
Lue vieraskirjaa
Kirjoita vieraskirjaan

 
Yhteystiedot
Sisustusarkkitehtitoimisto Koroma Hanni
Hanni Koroma
Oikokatu 6-8 A
00170 Helsinki
Puh. 0407482964
E-mail: hkoroma@welho.com

 

 

 
              
   
   

 

   
         
         

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

eXTReMe Tracker